Title: Vesimies
Author: Siiseli
Genre: Angst
Raiting: K15
Disclaimer: kaikki on omaani
Warnings: itsemurha
Beta: nobody

Summary: Olithan sinä vesimies

A/N Tässä kirjoituksessa tuskin on mitään suurempaa kommentoitavaa. Lyhyt räpellys kaikessa synkkyydessään, karu tekstinpätkä, jonka on vain tarkoitus tuoda esille ettei elämä ole aina ruusun terelehdillä tanssimista, vaan välillä voivat piikitkin osua kivuliaasti jalkapohjaan.

VESIMIES

Olit lapsi, ja kun mikään ei onnistunut, joku nosti sinut syliin ja halasi lohduttavasti lausuen sanat; "Kyllä sinä siinä vielä onnistut, jos yrität kovasti." Sait siitä aina uutta tarmoa yrittää uudelleen ja uudelleen, vaikka joka kerta meni pieleen, mutta silti aina sinua kannustettiin jatkamaan eteenpäin, yrittämään yhä uudestaan. Opit pitkäjänteisyyttä. Ja sitten kun onnistuit, sinulle hymyiltiin ja taputettiin päälle. Sinua rakastettiin, huvitit ihmisiä hassuilla kommelluksillasi ja sait heidät aina hymyilemään veikeille ilmeillesi.Tunsin sinut jo silloin, olit vahva nuorukainen.

Sitten sinusta kasvoi nuori. Sinusta tuli hankala, et halunnut apua keneltäkään, tahdoit elää omaa elämääsi. Sinua ei kiinnostanut se, että vanhempasi halusivat auttaa sinua. Sinua kiinnosti vain se, että sinä itse tahdoit pärjätä elämässä, tehdä omat virheesi ja jatkaa aina vain eteenpäin. Sinä epäonnistuit monta kertaa, mutta olit liian ylpeä myöntämään sitä itsellesi. Menit läpi nuoruutesi usvassa, jonka olit aiheuttanut itsellesi. Jo kuusitoista kesäisenä olit niin masentunut, ettet nähnyt elämässä enää mitään elämisen arvoista. Elit vain muille, et itsellesi. Arvostit muiden rakkautta sinua kohtaan ja vain se esti sinua viemästä itseäsi tielle, joka veisi loppuun asti.

Sinulla oli muutamia ystäviä, poikaystäväkin, mutta silti elämä ei maistunut. Tumma varjo kulki perässäsi, ajoi sinua yhä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes päätit tehdä sen. Ilmeisesti tarkoin harkitusti. Astelit yksin, rohkeana kohti rantaa. Taskussasi painoi pilleripurkki, sängyllesi olit jättänyt kirjeen. Et epäröinyt hetkeäkään, tiesit ettei sinulla ollut mitään tässä maailmassa, tai et jaksanut ainakaan ottaa selvää. Nappasit vaivalloisesti purkista pillereitä, sillä sinun oli vaikea niellä niitä ilman juotavaa. Jäit hetkeksi katselemaan vellovaa vettä, kevyt hymy kasvoillasi.Loit viimeisen katseen taivaaseen, ennen kuin heitit vaatteesi laiturille. Edelleen hymyillen, sinä hyppäsit veteen.

Uidessasi yhä kauemmas ja kauemmas. Mietit niitä hetkiä, rakkaita, joiden kanssa olit tässäkin rannassa uinut ja puhunut, sekä kuunnellut musiikkia. Niitä kaikkia ihmisiä, jotka olit tuntenut, niitä, jotka olivat tunteneet sinut päällipuolisesti. Hymy, vieno virnistys ei haihtunut kasvoiltasi, kun tunsit nukahtamislääkkeiden vaikuttavan. Kesäinen vesi oli lämmintä, aaltojen liplatus unettavaa. Hiljaa silmäsi vaipuivat kiinni ja vajosit aaltojen lempeään hyväilyyn.

Tiesin, että nautit siitä, tiesin, että halusit sitä. Veteen kuoleminen, nukahtaminen uidessa, rauhallinen poismeno ilman kipuja, rakkaimmassa elementissäsi. Olithan sinä vesimies.